C -04 nuoret

KAUSI 2018-2019

 

Pelaamme kaudella 2018-2019 yhdellä joukkueella.

Harjoittelemme 3 kertaa viikossa pääasiassa Tikkakoskella. Yhteisharjoittelu aloitetaan toukokuussa.

 

C2 pelikirja

 

Tähän Pelikirjaan on koottu tavoitteita ja ohjeita pelaajille, vanhemmille ja joukkueen toimihenkilöille kasvatuksellisesti onnistuneen, iloisen ja urheilullisen kauden läpiviemiseksi hyvässä ja rennossa ryhmähengessä.

 

TAVOITTEET:

 

  • Kasvatuksellisena tavoitteena on kasvattaa nuorista hyvin ryhmässä toimivia ja huomaavaisia. 
  • Urheilullisena tavoitteena on ylläpitää ja lisätä nuorten innostusta liikuntaan sekä opettaa jääkiekon taitoja ja peliä.

 

OHJEET:

 

 

PELAAJILLE

  • Tervehdin joukkuekavereita, valmentajia ja muita tuttuja harjoituksiin ja peleihin saapuessa. Hihkaisen myös ”heipat” lähtiessäni.
  • Tulen harjoituksiin ja peleihin hyvissä ajoin, hyvin syöneenä ja hyvillä mielin. 
  • Kunnioitan kanssapelaajia, vastustajia ja tuomareita. Kannustan muita pelaajia ja iloitsen omista ja muiden pelaajien onnistumisista.
  • Huolehdin omista tavaroistani ja pidän ne järjestyksessä.
  • Harjoituksessa kahdesta pillinvihellyksestä keskeytän suoritukseni heti ja menen valmentajan luokse kuuntelemaan ohjeita. Yhdestä pillinvihellyksestä pysäytän suoritukseni ja kuuntelen paikallani lisäohjeita.
  • Harjoituksissa kuuntelen istuen tai polvillani, kun valmentaja ensin antaa ohjeita, sitten valmentaja näyttää suorituksen ja vasta sen jälkeen, valmentajan luvalla, teen itse oman suoritukseni.
  • En häiritse valmentajien ja muiden pelaajien työskentelyä. Valmentaja voi kahden huomautuksen jälkeen poistaa minut sen päivän harjoituksesta.

 

VANHEMMILLE

  • Tuo nuoren ajoissa harjoituksiin, n.15 min ennen harjoitusten alkua. Joskus voi olla muita kiireitä ja saapuminen menee viime hetkille, mutta vain harvoin.
  • Kunnioitan valmentajien ja toimihenkilöiden työtä ja ohjeita ja annan heille työrauhan.
  • Kannan korteni kekoon toimitsija- ja kioskivuoroissa.
  • Hoidan lisenssi- ja osallistumismaksut ajallaan rahastonhoitajan ohjeiden mukaisesti.
  • Harrastusta ei lopeteta siksi, että itseäni ei huvita.

 

VALMENTAJILLE

  • Suunnittelen harjoitukset etukäteen ja käyn ne harjoituksen alussa läpi muiden valmentajien ja apuohjaajien kanssa.
  • Huomioin kaikki pelaajat harjoituksissa ja annan palautetta aina positiivisista lähtökohdista.
  • Pyrin, mikäli apuohjaajia on riittävästi, jakamaan pelaajat pienryhmiin eri harjoitteisiin tehokkaan oppimisen ja ohjaamisen takaamiseksi.
  • Kerron aina ensin harjoituksen tarkoituksen ja sisällön, sitten näytän kuinka harjoitus suoritetaan ja sen jälkeen annan pelaajien tehdä harjoitteita.
  • Pidän kiinni joukkueen säännöistä harjoituksissa ja peleissä. Jos joku häiritsee harjoitusta, huomautan ensin tarvittaessa 2 kertaa ja kolmannella kerralla poistan häiritsevän pelaajan niistä harjoituksista.
  • Vaadin pelaajilta hyvää yrittämistä harjoituksissa ja pidän hyvän järjestyksen harjoituksissa unohtamatta rentoa ja innostavaa meininkiä.

 

APUVALMENTAJILLE  JA –OHJAAJILLE

  • Autan harjoituksen läpiviemisessä harjoituksen vetovastuussa olevan valmentajan tai valmentajien ohjeiden mukaisesti.
  • Autan valmentajaa pitämään järjestystä harjoituksissa ja toteuttamaan tehokkaan sekä iloisen harjoituskerran.

 

JOUKKUEENJOHTAJALLE

  • Muistan, että joukkueen pelaajat pelaavat jääkiekkoa, koska he itse haluavat sitä ja se on heistä kivaa.
  • Opetan joukkuettani ratkaisemaan riidat puhumalla.
  • Opetan joukkueelleni, että tärkeintä ei ole voittaminen vaan parhaansa tekeminen.
  • Kohtelen joukkuettani voittajana jokaisen ottelun jälkeen kannustamalla ja kehumalla hyvistä suorituksista.
  • Annan tunnustusta ottelussa tehdyille hyville suorituksille sekä oman joukkueen että vastustajan.
  • Tiedotan joukkueelleni ja heidän vanhemmilleen peleistä, harjoituksista, kioskivuoroista ja muista joukkuetta koskevista asioista mahdollisimman hyvissä ajoin

 

HUOLTAJILLE

  • Pyrin aina omalla toiminnallani ylläpitämään ja edesauttamaan pelaajien turvallisuutta.
  • Huolehdin siitä, että varusteet ja harjoitusolosuhteet ovat kunnossa ja turvallisia, sekä kaikille pelaajille sopivia.

 

Iloista liikkumista toivottaen C2-04:n joukkueenjohtajat sekä valmentajat