Koronaviruksen vaikutukset jääkiekon sarja- ja harrastustoimintaan

12.3.2020

Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta ja liittohallitus kokoontuvat torstai-iltana ja linjaavat tällöin koronaviruksen aiheuttamat toimenpiteet liittyen jääkiekon sarja- ja harrastustoimintaan. Päätöksistä tiedotetaan myöhemmin torstai-iltana.

Ennen tätä Jääkiekkoliitto ei ota kantaa mahdollisiin otteluiden ja sarjojen perumiseen.

Ohje joukkueille ja seuroille on, että viranomaisten ohjeita tulee seurata ja noudattaa kaikessa toiminnassa. Päätökset harjoitusten järjestämisestä tehdään seurakohtaisesti.

Jyvässeudun Kiekko

Toistaiseksi JyKi noudattaa jääkiekkoliiton ja viranomaisten ohjeita harjoitusten ja otteluiden osalta.

Muutaman tiukentavan kohdan olen lisännyt seuran tiedotteeseen.

Kokonaisuudessaan tulee seurata ja noudattaa sekä viranomaisten että jääkiekkoliiton ohjeistuksia.

Lue alla olevat ohjeet tarkasti ja noudata niitä!

Muistutamme hyvän käsihygienian ja käsien säännöllisen saippuapesun merkityksestä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja muiden virustautien välttämiseksi. Joukkueiden kannattaa kiinnittää korostetusti huomiota ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, esimerkkeinä:

- Hyvän käsihygienian lisäksi muistutus joukkueen ja seuran puolesta siitä, että kasvojen koskettelua tulee välttää ja yskiminen ja aivastaminen tulee suunnata hihaan - koronavirus leviää etupäässä pisara- ja kosketustartuntana.

- Käsidesin saatavuus hallilla ja bussimatkoilla, erityisesti tilanteissa, joissa ei ole mahdollisuutta käsien pesuun.

- Harjoituksissa ja peleissä on kielto käyttää toisen pelaajan juomapulloa, pyyhettä tai muita hygieniatarvikkeita.

- Täysiä pukukoppeja tulee välttää esim. vuorottelulla ja/tai siirtämällä suihkukäynnit pois hallilta pelaajien koteihin.

- Flunssaoireiden ilmetessä joko pelaajalla tai perheessä, on ehdoton kielto osallistua joukkueen/seuran tapahtumiin.

- Mikäli pelaaja tai lähiomainen on lähiaikoina ollut epidemia-alueiksi määritellyillä alueilla, kannattaa joukkueen/seuran tapahtumiin osallistumista harkita kahden viikon varoajan verran.

Huhtikuussa järjestettävien turnausten osalta ohje on, että viranomaisten ohjeistuksia tulee noudattaa kaikilta osin ja toimia niiden mukaan.

Turnausjärjestäjien tulee luonnollisesti informoida turnauksiin osallistuvia joukkueita mahdollisimman pian, jos peruutuksia tai muutoksia tulee.

Kannattaa huomioida, että mahdolliset ulkomailta turnauksiin tulevat joukkueet saattavat joutua perumaan osallistumisensa asuinmaidensa tilanteen tai matkustusrajoitusten vuoksi, vaikka Suomessa turnaus voitaisiin järjestää.

Ulkomailla järjestettäviin turnauksiin liittyen paikalliset viranomaiset antavat ohjeistuksen omassa maassaan/alueellaan liittyen koronaviruksen uhkaan ja mahdollisiin toimenpiteisiin. Paikalliset turnausjärjestäjät puolestaan informoivat turnauksiin ilmoittautuneita joukkueita koronaviruksen mahdollisista vaikutuksista turnauksiin. Jokaisen kannattaa arvioida osallistuminen ulkomaan turnauksiin mm. kohdemaan tilanteen mukaan.

Jari Rytkönen
----------------------------------------------------------------------
Jyvässeudun Kiekko ry
puheenjohtaja 2019 - 2020